Uuden EU-sääntelyn myötä dataa on alettava jakaa entistä enemmän. Nyt sovellettavaksi tuleva datasäädös (soveltaminen alkaa 12.9.2025) tuo muutoksen erilaisten älylaitteiden keräämään dataan. Markkinat käytännössä avautuvat, kun älylaitevalmistajien etulyöntiasema dataan pohjautuvien lisäpalveluiden kehittämisessä päättyy.
Muutos koskee niin koteja älylaitteineen, valmistavaa teollisuutta kuin vaikkapa maatalouttakin. Säädös velvoittaa suuret älylaitevalmistajat antamaan eurooppalaisille laitteen omistajille tai vuokraajille sekä näiden valitsemille muille yrityksille maksutta pääsyn samaan dataan, jota valmistajat itse keräävät laitteista.
Yritysten datan jakaminen voikin lähteä toden teolla vauhtiin. Onko yrityskenttä Suomessa valmis tarttumaan uusiin mahdollisuuksiin?
Uusia markkinoita ja datan arvon kasvua
Mittakaava hahmottuu, kun ajattelee, että melkein kaikki laitteet ovat nykyisin yhteydessä nettiin ja tyypillisesti lähettävät tietoja valmistajalleen. Olipa kyse esimerkiksi kotitalouden älyimurista tai älytelevisiosta, maanviljelijän älytraktorista, tehtaaseen hankitusta kokoonpanolaitteesta, kiinteistön ilmanvaihtojärjestelmästä tai mistä tahansa muusta valmistajalle tietoja lähettävästä laitteesta, laitteen omistajalle on annettava täysi pääsy laitteen lähettämään dataan.
Datan arvo tunnetusti kasvaa, kun sitä yhdistetään erilaisten tietojen kanssa. Nyt “vapautuvan” datan ympärille voi syntyä uusia markkinoita. Näitä voivat olla esimerkiksi sähköajoneuvojen ja tuotantolinjojen laitedataa hyödyntävä huolto, data-analytiikka, datan välityspalvelut ja monet muut lisäpalvelut. Älylaitteiden valmistajien liiketoimintamallit ovat nekin valtavassa murroksessa juuri nyt.
Kun meillä jokaisella on omien laitteidemme data ulottuvillamme, voimme vapaasti valita haluamamme huoltopalvelun, jakaa dataa mahdollisille yrityskumppaneillemme tai tilata lisäpalveluita mistä vain. Emme enää joudu tilaamaan ensisijaisesti vain valmistajalta.
Miten eteenpäin?
Sitra on pitkäjänteisellä työllään auttanut yrityksiä seuraamaan datavetoisen talouden toimintaympäristön muutoksia, selkeyttänyt monimutkaisen digisääntelyn tarjoamia mahdollisuuksia ja tuottanut työkaluja yritysten uudistumiseen.
Yrityksissä kannattaakin ryhtyä toimeen:
- Selvitä, mitä laitteita omassa yrityksessäsi on ja minkälaista dataa ne keräävät.
- Jos laitteiden tuottamalle datalle on nähtävissä hyötykäyttöä, valmistajalta voi vaatia maksutonta pääsyä siihen. Vaihtoehtoisesti voit etsiä käsiisi yrityksen, joka tarjoaa laitteesi datan päälle sinulle hyödyllistä palvelua ja voit antaa tälle yritykselle luvan hakea laitteesi tiedot valmistajalta.
- Pohdi, onko yritykselläsi osaamista ja intoa alkaa tarjota itse lisäpalveluita Suomessa laajalti käytetyille laitteille. Markkinat aukesivat nyt.
Sinua saattaisi kiinnostaa myös