Suomen hyvinvointialueilla on suurta kiinnostusta ennakoivia menetelmiä kohtaan. Ennakoivat keinot hyödyntävät teknologiaa, dataa ja tekoälyä. Niiden avulla voidaan tunnistaa ihmisten terveyttä ja hyvinvointia uhkaavia riskejä jo ennen oireiden ilmaantumista. Tämä puolestaan mahdollistaa varhaisen puuttumisen ongelmiin.
Hyvinvointialueiden merkittävä kiinnostus menetelmiä kohtaan selvisi ennakoivan soten rahoitushaun ensimmäisellä kierroksella, joka pidettiin keväällä 2025. Sitra valitsi tuolloin rahoitettavaksi neljä innovatiivista hanketta.
”Suomen kannattaa ottaa ennakoivia menetelmiä laajasti käyttöön sotepalveluissa, sillä ne voivat vähentää inhimillistä kärsimystä, keventää ammattilaisten työtaakkaa ja säästää yhteiskunnan kustannuksia. Haluamme vauhdittaa siirtymää kohti ennakoivaa sosiaali- ja terveyshuoltoa avaamalla vuoden toisen rahoituskierroksen”, Sitran johtava asiantuntija Tuula Tiihonen sanoo.
Nyt avautunut uusi hakukierros on suunnattu sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä vastaaville hyvinvointialueille sekä HUS-yhtymälle ja Helsingin kaupungille.
Rahoitushaku on osa Sitran laajempaa panostusta, joka tähtää yhdessä kumppaneiden kanssa julkisen sektorin tuottavuuden merkittävään parantumiseen datan ja tekoälyn avulla. Dataan perustuvalla ennaltaehkäisyllä voidaan saavuttaa yli 400 miljoonan euron säästöt vuodessa.
Tähtäimessä uudet toimintamallit, jotka leviävät laajalle
Etsimme rahoitushaussa dataan ja tekoälyyn pohjautuvia, ennakoivia menetelmiä, jotka mahdollistavat varhaisen puuttumisen ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Kokeilut voivat sijoittua perusterveydenhuoltoon, erikoissairaanhoitoon tai sosiaalipalveluihin – tai yhdistää näitä. Kannustamme hyvinvointialueita yhteiskehittämiseen ja yhteistyöhön yritysten kanssa.
Painotamme erityisesti ratkaisuja, joilla voidaan esimerkiksi tehdä yksilöllisiä riskiarvioita, suunnitella ennakolta palvelupolkuja, tuottaa kansalaisille heidän omaan riskitietoonsa perustuvia toimintakehotteita sekä hyödyntää sensoridataa tai genomi‑ ja muuta omiikkatietoa.
Tavoitteena on, että kokeilut johtavat uusiin toimintamalleihin ja palveluihin sekä kokemusten ja oppien avoimeen jakamiseen.
Haun toisella kierroksella Sitra voi myöntää rahoitusta yhteensä arviolta 500 000 euroa. Yksittäinen hanke voi saada korkeintaan 200 000 euroa, ja Sitran osuus voi olla enintään puolet hankkeen kokonaiskustannuksista.
Tarkemmat tiedot rahoitushausta ja hakuohjeet on koottu hakusivulle. Hakemukset tulee jättää viimeistään 31.10.2025 klo 12.00 Sitran sähköisessä asiointipalvelussa.
Tulevaisuustalo Sitran tehtävänä on Suomen hyvinvoinnin edistäminen ja talouden kasvun vauhdittaminen luonnon kantokyvyn rajoissa. Sitra auttaa löytämään ja levittämään yhteiskunnallisia innovaatioita, jotka tuottavat hyötyä laajasti.
Lue lisää:
Rahoitushaku: Ennakoiva sosiaali- ja terveydenhuolto, toinen hakukierros
Tutustu ensimmäisen hakukierroksen valittuihin hankkeisiin
Sitra työpaperi: Suomi ennakoivan sosiaali- ja terveydenhuollon edelläkävijäksi
Suosittelemme
Tästä eteenpäin.