uutiset
Arvioitu lukuaika 3 min

​Suomalaiset pääsevät ensimmäisinä maailmassa laatimaan pelisääntöjä tekoälyn käytölle julkisissa palveluissa

Tuhannet suomalaiset kutsutaan kertomaan mielipiteensä tekoälyn käytöstä julkisissa palveluissa. Sitran ja Reaktorin järjestämän verkkokeskustelun pohjalta laaditaan säännöstö, jota voidaan hyödyntää kielimallien koulutusaineistona esimerkiksi julkisissa digitaalisissa palveluissa.

Kirjoittaja

Antti Lehtinen

Asiantuntija, Viestintä

Julkaistu

Monet tutkimukset kertovat, että kansalaisten luottamus tekoälyihin ja niiden kehittäjiin on heikkoa kansainvälisesti ja myös Suomessa. Tekoälyllä ja muilla teknologioilla voidaan kuitenkin lisätä julkisen sektorin tuottavuutta ja näin turvata laadukkaat julkiset palvelut tiukkenevassa taloustilanteessa. Sitran tavoitteena on tukea julkisen sektorin tuottavuusloikkaa muun muassa tekoälyä hyödyntämällä. 

Jotta tekoälyä voidaan ottaa käyttöön kansalaisia palvelevalla ja reilulla tavalla, tarvitaan aiheesta laajempaa ymmärrystä ja rakentavaa keskustelua. Siksi tulevaisuustalo Sitra ja teknologiakonsultointiyritys Reaktor kutsuvat suomalaiset kertomaan, mitä riskejä tai mahdollisuuksia he näkevät tekoälyn käytössä kansalaisia koskevassa päätöksenteossa.  

Kansalaiset pääsevät kertomaan näkemyksensä rakentavaan keskusteluun suunnitellulla Voxit-alustalla (entinen Polis-alusta). Osallistujat voivat ehdottaa keskusteluun omia väitteitään ja varmistaa siten, että heille tärkeät näkökulmat tulevat esiin. Keskustelu on avoin kaikille ja siihen voi osallistua suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. 10 000 satunnaisotannalla valitulle suomalaiselle on lähetetty postitse kutsu osallistua. 

”Meillä kaikilla tulee olla keinoja osallistua omaan elämäämme vaikuttavien julkisten palveluiden kehitykseen. Tekoäly koskettaa kaikkia muodossa tai toisessa ja vaikuttaa jokaisen arkeen. Se on yhteiskuntaa läpileikkaava teknologia, jota yhdistetään julkisiin palveluihin kiihtyvällä vauhdilla”, kertoo Marko Aalto, tekoälystä ja datasta vastaava johtaja Reaktorilta.​   

Kolme viikkoa kestävän keskustelun jälkeen Sitran ja Reaktorin asiantuntijat analysoivat tulokset. Tavoitteena on lisätä ymmärrystä siitä, millaisilla ratkaisuilla voitaisiin varmistaa kansalaisten luottamus tekoälyä yhä laajemmin hyödyntäviin julkisiin palveluihin.

Aineistosta rakennetaan lopulta säännöstö, jota voidaan hyödyntää kielimallien koulutusaineistona esimerkiksi automaattista päätöksentekoa hyödyntävissä julkisissa digitaalisissa palveluissa. Vastaavaa kansalaisten näkemyksiin perustuvaa säännöstöä tekoälylle ei ole aiemmin laadittu missään maailmassa. Pidemmän aikavälin tavoitteena on kehittää kansalaisten näkemysten mukaan toimiva tekoälymalli julkisia palveluja varten.  

”Keskusteluun osallistuminen ei vaadi erityisosaamista tai kokemusta tekoälyn käytöstä. On tärkeää, että keskusteluun tekoälyn käytöstä voivat osallistua kaikki. Parhaassa tapauksessa kansalaisten näkemykset muodostavat pohjan tekoälyn käytölle julkisessa hallinnossa”, kertoo Sitran johtava asiantuntija Tiina Härkönen

Uudenlainen keskustelualusta mahdollistaa suurtenkin ihmisjoukkojen rakentavan keskustelun verkossa 

Kansalaisten näkemyksiä kuullaan ​​Voxit-verkkoalustalla (entinen Polis-alusta), joka on suunniteltu rakentavan keskustelun tarpeisiin. Helppokäyttöisellä alustalla keskustellaan anonyymisti valitusta aiheesta äänestämällä aihepiiriä koskevia väitteitä.  

Verkkohäirintä tai vastakkainasettelun lietsonta eivät onnistu, koska alustan käyttöliittymä ei salli suoraa kommentointia muiden väitteisiin. Keskustelu on nimetöntä ja turvallista.  

Voxit-alusta tuottaa reaaliaikaista tietoa osallistujien mielipiteiden jakautumisesta. Tuloksista näkee, mistä väitteistä enemmistö osallistujista on yhtä mieltä ja missä mielipiteet jakaantuvat voimakkaimmin. Edistyksellistä tilastoanalyysiä hyödyntävä alusta myös jaottelee osallistujat erilaisiin mielipideryhmiin, jotka eroavat toisistaan äänestyskäyttäytymisensä perusteella. Näin keskustelun tulokset lisäävät kansalaisten ja päättäjien ymmärrystä käsiteltävästä aiheesta ja parantavat päätöksenteon tietopohjaa.  

Keskustelualustaa on aiemmin käytetty Suomessa esimerkiksi useilla hyvinvointialueilla Sitran rahoittamissa ja tukemissa hankkeissa

Yhteiskunnallisen keskustelun avaus Helsinki Design Weekillä 

Keskustelu lanseerataan Helsinki Design Weekin avajaispäivänä 5.9.2025 paneelikeskustelulla “Tekoälyn huomioiminen yhteiskunnan kehityksessä ja päätöksenteossa – Suomalaisen yhteiskunnan onnellisuuden varmistaminen tekoälyn aikakaudella”. Paneelikeskustelun puhujina ovat mukana Reaktorin toimitusjohtaja Pekka Horo, Sitran Demokratiainnovaatiot-ohjelman johtaja Hannu-Pekka Ikäheimo ja Julkis-muotoilijoiden puheenjohtaja & Traficomin liiketoimintamuotoilija Taina Martikainen. 

Mitä mieltä tekoälystä, Suomi? -keskustelu on avoinna 5.9.2025-28.9.2025 osoitteessa sitra.fi/mitamielta.

Lisätietoa keskustelusta: sitra.fi/mitamieltasuomi 

Mistä on kyse?